Muotikuu mikkeli

Mikkelin yliopistokeskus/lukupiiri

Kirjapiiri luki syksyn aluksi Jonas Gardellin Ehdottoman rakkauden muistolle. Kirja alkaa kirjoittajan auto-onnettomuudella, jossa hän menehtyy ja siitä alkaa tarina jossa muistellaan kirjoittajan elämäntarinaa. Pohdimme kuinka totta kirja on, mutta toisaalta kirjahan on kirjoittajansa näkemys, jos kirjan olisi tehnyt joku muu Gardellin perheestä, niin näkökulma ja päätelmät olisivat voineet olla aivan erilaiset. Kenen totuus onkaan ”oikea”. Joissakin kohtaa tapahtumat olivat hyvin perusperheen oloisia, mentiin kesämökille, vietiin aikaa sieltä, mutta vastakohtana olivat perheen konfliktit, joissa milloin kenenkin henkilön pulmat peilautuivat kaikkiin.

Vaikka kirjassa käsiteltiin rankkoja aiheita, kuten äidin Ingegärdin terveysongelmat mm. muistinsa kanssa, niin kuitenkin käsittelytapa oli omalla tavallaan lempeä joka piti kirjan luettavana, eikä synkkiin vesiin upottu liian pitkäksi aikaa. Kaikki vaativat kohtaamisia, ja sitä perusteemaa kirjoittaja käsitteli kiinnostavasti läpi vuosikymmenten. Kirja on suhteellisen rikas sivumäärältään ja äänikirjanakin yli 13h, mutta läpikäynti kannattaa, koska siinä voi päästä pohtimaan omiakin kohtaamisia ja perhesuhteita.

Kirjapiiri sai kesän alla Bazar Kustannukselta Kadonnut kylä-trillerin luettavakseen, joten siitä tuli kesäkirjamme. Silverstjärnin kylän asukkaiden katoaminen paljastuu elokuussa vuonna 1959 ja tätä mysteeriä aletaan sitten kahdella tasolla purkaa, kerraten tapahtumia silloin ja mikä tilanne on nyt. Nykyhetkessä pieni ryhmä etsiytyy Silverstjärniin halutessaan tehdä dokumentin Ruotsin ainoasta kummituskylästä ja he tulevat paikan päälle tutustumaan tapahtumapaikkaan ja toivovat luonnollisesti luovansa valoa siihen mitä aikoinaan tapahtui.

Kirjapiirissä oltiin miltei yksimielisiä siitä, että kirja oli vetävä ja se vei mennessään. Olimme myös tyytyväisiä kirjaan siinä, että se avasi hieman tuntemattomampaa kirjakategoriaa (trilleri/kauhu), jota niin usein ei tule luettuakaan. Pieni epäilys oli, että kirjoittaja oli luonut ensin loppuasetelman, ja sitten loi tarinan niin, että lukija pysyi väärillä jäljillä (ainakin osin) miltei loppuun saakka. Kirja oli myös hyvin visuaalinen, tapahtumia ja paikkoja kuvailtiin elävästi ja olisi kirjassa ehkä aineksia elokuvaksikin asti.

Alice, Tone, Max, Robert, Emmy olivat nykyhetken dokumentin tekijöinä selvittämässä Silverstjärnan mysteeriä. Alicesta, keskushahmona, kirjailija kertoi eniten, koska dokumentin teon idea oli lähtöisin häneltä ja hänellä oli myös perhesiteitä Silverstjärnin kylään, joka selitti osan kiinnostuksesta selvittää kylän tapahtumia. Alicella oli myös viimeisimmät kirjeet Silverstjärnasta, jotka oli lähetetty hänen isoäidilleen, jotka kirjassa annettiin myös luettavaksi. Autiot talot, metsittyneet pihat, kirkko ja tori olivat kaupungissa paikat joita dokumentaristit tutkivat saadakseen kuvamateriaalia ja tutustuakseen paikkaan esitöinä ennen varsinaisen dokumentin tekoa. Niinpä he uskaltautuvat autioihin taloihin ja nariseviin portaikkoihin, ja pikku hiljaa jännitys kasvaa. Ensin tulee yksi onnettomuus, sitten toinen ja niin edelleen ja alkaa vaikuttaa että kylässä on vieläkin jotakin outoa meneillään. Ja ovatko kyseessä onnettomuudet… Mikä rikos olikaan silloin ja nyt? Kuka oikeastaan on epäilyksen alla ja miksi? Kuka sen teki? Parille kirjasta tuli mieleen muitakin pohjoismaisia dekkareita kuten Liza Marklund tai jopa Stieg Larsson.

Lukiessa kerkesi jo käydä läpi useitakin vaihtoehtoja mitä kyläläisille olisi voinut käydä, mutta lukupiirissä pohdimme, että loppuratkaisu kylän arvoitukselle oli uskottava. Tietyissä kohdissa kirjan vauhti vei realismin edelle, esim. kuinka 50 vuotta autiona olleen kylän tie ei ollut metsittynyt sen enempää vaan autolla pääsi perille asti? Silloin-osiossa taas miten koko kylä katosi yht’äkkiä ilman että kukaan ulkopuolelta sai asiasta vihiä etukäteen? Kuinka vahva on yhteisön sisäinen hiljaisuus?

Kaiken kaikkiaan nopealukuinen, vauhdikas ja mielenkiintoinen lukuelämys. Hieman erilainen vaihtoehto muiden kesädekkareiden ja elämänkertojen väliin, joten kannattaa tutustua.

Kiitokset Bazar Kustannukselle kirjan lahjoittamisesta lukupiirille!

Suomi-draamaa, sanan jokaisessa merkityksessä. Kirjapiirissä tartuttiin toimittaja Satu Vasantolan kirjaan erilaisin odotuksin. Kotiseudulta lähteminen on yleistä, joten kirja on hyvinkin ajankohtainen. Tosin tämä ajankohtaisuus tuntui ajoittain päälleliimatulta – oliko kaikki juonikuviot aivan välttämättömiä, vai toisaalta tekikö erilaiset tarinan säikeet kirjasta kiintoisamman, koska aina eri lukijoille voi kirjasta jäädä eri säikeet mieleen.

Viisas otsikko

Kirjan otsikko vei ajatukset, että ote olisi ollut filosofisempaa, mutta tyylinä olikin kuvata hyvin realistisesti muutaman suvun, eri sukupolvien vaiheita. Toimittajatausta näkyy ehkä siinä, kuinka monipuolisia vaiheita ja kohtaloita eri henkilöillä olikaan – oli yrityselämään, perheriitoja, alkoholismia, matriarkkoja, työelämää jne. Kaikki osa-alueet katettuna ja ehkä pohjalaiseen tyyliin. Esim. verrattuna Elena Ferrante: Loistava ystäväni kirjaan pohdimme sitä, että onko runollisempaa jos vaikeudet tapahtuvat Italiassa kuin Suomen länsiosassa.

Armottoman maailman kuvaamista oli myös se, että huomattiin, että ikinä ei voi tietää tapahtumien seurauksia tai syy-seuraussuhteita. Hyvä teko voi johtaa pahaan, tai paha teko toiseen pahaan ja pystyykö kierteistä ikinä irrottautumaan. Voiko antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin vaikka olisikin pienen paikkakunnan, tai suvun vaikenemisen piirissä. Onko edes vaihtoehtoa?

Tyhjiö

Loppukeskustelussa esiin tuli hyvin kirjaa kuvaava sana, eli tyhjiö. Eri ihmiset olivat saaneet elämässään itseensä kolhuja ja kukin yritti tyhjiötä täyttää eri tavoin, yksi viinalla, yksi työllä tai yksi perheeseensä uppoutumalla. Voiko palata, jos ei ole koskaan (oikeasti) edes lähtenyt?

Muistatko vielä sen antikvaarin, jossa kirjahyllyt natisivat liitosissaan ja olivat vieri vieressä, täpötäyteen pakattuina? Huomasimme, että kirjapiirissämme kaikille tuli mieleen jonkinlainen antikvaari, kun pohdimme Bythellin teosta.

Sitä mietimme, kuinka paljon lisäväritystä kirjassa on, mutta oli kuinka oli, niin kaupan pitäjä tuntui tutulta samoin kuin eri asiakkaiden piirteet. On sitä tullut käytyä kirjakaupassa hypistelemässä, ja sitten päädyttyä kuitenkin hankkimaan teos verkkokirjakaupan puolelta (tunnustan!). Toisaalta joskus sitä on sortunut myös kirjakaupan ja antikvaarin tarjoomuksiin.

Kirjan teksti on elävää ja ihmiset tuntuvat joka tapauksessa aidoilta. Shaunin päiväkirjamainen ote on hauska ja kirjaa on helppo lukea aina pieni pala, vaikka vain päivän osio kerrallaan.

Pienyrittäjän arki

Pohdimme myös sitä, että ei kirjakauppiaan saati sitten antikvaarin pitäjän leipä ole kovin leveä. Kirjassa annettiin tiedot aina paljonko kassassa oli päivän aluksi ja lopuksi ja vaikka kävijöitä olikin, ei kassa kovin suureksi noussut. Lie ollutkin että verkkomyynti, josta myös kerrottiin oli merkittävässä osassa. Kirja ei ole olemassa ainoastaan sisältönsä vuoksi vaan myös itse esineenä ja siksi kirjastot, kirjakaupat ovat niin myyttisiä paikkoja.

Asiakas on kuningas — paitsi Shaunin Kirjakaupassa, jossa brändinä oli, ovelasti, olla se kärttyinen kirjakauppias, joka yrittää pitää kirjat liikkeessä. Ei välttämättä kovin mielinkielin asiakkaille, vaan välillä joko suoraan tai epäsuoraan tylykin. Eniten Shaunia viehätti eräs toistuva asiakas joka osti, etsi ainakin jotakin tiettyä teosta ja muutama asiakas, joka osti *tinkimättä* nivaskan kirjoja.

Kaipuu Skotlantiin

Kirjakauppa on fyysisesti Wigtown issa (Baile na h-Ùige) Skotlannissa ja virtuaalisesti Facebookissa: https://www.facebook.com/thebookshopwigtown/, ja FB-sivu ja sen päivitykset sai myös kirjassa oman roolinsa. (Paikka on aidosti olemassa!). Aina välillä, kun kirjoja ei kasattu kirjakaupassa, Shaun lähtee lähialueille tutkimaan kirjoja tarjoajien kodeista tai varastoista. Lisäksi välillä vapaapäivinä käydään paikallisilla nähtävyyksillä tai yksinkertaisesti kalastamassa. Niin viehättävää, vaikka epäilys on, että ilma on suhteellisen kylmää ja sateista. 🙂

Kiinnostava teos kirjakauppiaan sielunelmään, jossa pahat e-kirjat pienentävät heidän toimintamahdollisuuksiaan, erilaisiin asiakkaisiin ja myös pikkukaupungin elämään, jossa vuoden kohokohta on paikallinen festivaali. Virtual wave to https://www.wigtown-booktown.co.uk/bookshops/ .

P.S. Kirjakaupan kotisivu https://www.the-bookshop.com/

Siivoojan käsikirja kansi (Aula & Co)

Lukupiiri tarttui vaihtelun vuoksi novellikokoelmaan, Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjaan josta oli kuultu hyviä aavistuksia. Kirja oli kirjastossa suht kysytty, mutta likipitäin kaikki saivat teoksen ajoissa käsiinsä, vaikkakin vähän eri muodoissa. Yleisosviittana oli, että ei tulisi lukea esipuhetta ja johdantoa vaan suoraan itse teksteihin.

Pienen ihmisen suuria tarinoita

Kirja oli kooste useasta eri kokoisesta novellista. Kaikissa teoksissa oli jotakin samaa kuin Lucia Berlinin elämässä ja otaksuttiinpa jälkikäteen että olisiko kirja omaelämänkerrallinen. Toisaalta havainnoimalla voisi ehkä saada osan yksityiskohdista paikalleen muttei ehkä sisäistä maailmaa niin uskottavasti. Teksti juoksi hyvin ja vei kunkin tuokiokuvan maailmaan yksinkertaisin keinoin.

Kaikissa tarinoissa keskiössä oli nainen, siivooja, hoitaja, yksineläjä, perheen äiti, rodultaan osin epämääräinen, erehtyvä, viisas, taktikko, joka sinnitteli oman elämänsä taistojen kanssa eteenpäin. Tarinat eivät olleet siloiteltuja vaan niissä mentiin hyvinkin syvälle ja ihmiselon varjopuolelle, yksinäisyyteen, riippuvuuteen ja rikoksenkin tielle.

Erityissuosikkeja

Kirjapiiriläisten piti valita suosikkinsa kirjasta ja niitä olikin monta, eri syistä ja eri teemoista johtuen. Nimikkonovelli sai ääniä, koska siinä kuvailtiin kotisiivoojan näkökulmaa hyvin, yhdessä asiakkaidensa kanssa. Ensiapupoli-novellissa taas oli tarkkaa kuvausta elämän lopusta ja kuinka sitä voisi arvioida ja rytmillisesti novellissa oli selkeä tahti jonka pystyi aistimaan. Sitten eräässä novellissa jo ulosmeno oli haaste, joka vei ajatukset ensin yhteen suuntaan, mutta loppu kääntikin tarinan ja selitti tilanteen taustat paremmin.

Kokonaisuus

Osa löysi tarinoista yhteisiä teemoja, osa ei. Päähenkilö oli nainen, tietyssä elämänsä taitekohdassa, jonkinlaisessa (koti)- tai työtyössä. Ongelmia ratkaistiin, välteltiin tai viivästytettiin. Meksiko, Etelä-Amerikka, Teksas-tyyppinen maailma tuntui elävältä ja todenmukaiselta. Tuntui että kirjailija oli luultavasti omaa elämäänsä hyödyntänyt, sillä kirjailijankin vaiheet olivat moninaiset. Kuitenkin hän oli kerennyt julkaista paljon novelleja, vaikka ei ollut saavuttanut suurempaa tunnettavuutta aikanaan.

Aika moni oli saanut Johanna Venhon kirjan lahjaksi tai lahjoittanut sen jollekulle, joten Ensimmäinen nainen oli hyvä valinta, kirjan saatavuuden takia.

Aivan ensimmäiseksi ihastuimme kanteen. Viehättävä herkkä kirja, jossa päähahmo katsoo suoraan (potentiaaliseen) lukijaan ja lempeä värimaailma.

Kirjassa käytiin läpi Sylvi Kekkosen ja Urhon yhteiselon tarinaa, Sylvin silmien kautta. Kuinka he tapasivat etsivän poliisin toimistossa ja syystä sun toisesta tai koska vastakohdat vetävät puoleensa, päätyivät naimisiin ja vallan huipulle.

Kiintoisena puolena olivat asioiden vastapuolet. On asema ensimmäisenä naisena, mutta sitten toisaalta yksityiselämä, jossa mennään kauas mökille, omaan rauhaan ja yksityisyyteen. On virallinen rooli ja kuinka se taas toimii yhdessä ammatin tai yhteisötoiminnan kanssa. On perhe-elämä, mutta sitten julkinen elämä, jossa taas esitetään omaa roolia medialle ja kansalaisille. On vaimon vahva asema, mutta toisaalta taas sivustakatsojan osa vetävämpien seurapiirirouvien varjossa.

Kirjoittaja antoi Sylville hyvin lempeän ajatusmaailman, mutta kyllä kuitenkin tomeruuttakin on tarvittu, jotta maailmassa pärjää. Tosin, kirjapiirissä mietittiin, että tarvitseeko aina olla erityisen vahva, vai eikö ihminen voisi riittää sellaisena kun on. Elämä on valintoja, vaikka valitsisi miten, aina olisi huonompia ja parempia vaihtoehtoja. Mietimme myös Sylvin ja Urhon tarinaa nykyisiin presidentteihin ja oli jotenkin mielenkiintoista kuinka ajankohtainen kirja nyt on – ei rooliinsa päätyvien/tavoitelleiden sisäisestä maailmasta ei tiedä ja mikä on heitä kannattelevaa tai lannistavaa. Mutta ehkä näin on kenen tahansa maailmassa, kenestäkään ei tiedä mitä kipupisteitä taustalla onkaan ja pitää vain yrittää nähdä erilaisia näkökulmia. Kirja oli myös ovelasti samanlainen ja erilainen kuin kirjapiirissä aiemmin luetut Alma ja ehkä myös Akvarelleja Engelin kaupungista .

P.S. Tätä kirjoittaessa kuulimme, että Ensimmäinen nainen on myös vuoden 2019 Finlandia-palkintoehdokas !

Kesän kirjaksi MUC:n lukupiiri valitsi Ikimetsien sydänmailla-teoksen, jossa mentiin suomenmaan alkuhistoriaan, jolloin oltiin vielä muiden maiden vallan alla. Kirjassa seurataan perhettä, sukua ja pientä yhteisöä, joka sinnittelee Suomen erämaassa ja yrittää pärjätä erilaisten uhkien kanssa, tulivat ne sitten valtiovallan, vieraiden ihmisten tai henkien kautta.

Fantasiaelementit

Yhdellä lukupiiriläisistä oli samaan aikaan (sattumalta) menossa kirja ”Suomalaisia haltijoita ja taruolentoja” ja hän kommentoikin, että välillä tuntuikin, että ”Metsän kansa”-sarjan ensimmäinen osa pyrikin käymään läpi kaikki mahdolliset taruolennot ja myös kaikki erityiset metsän paikat, ikäänkuin taulukkona, asettaen tietyn taruolennon, paikan ja perheen tarinan yhteen ja samalla edistäen itse tarinaa. Esimerkiksi Otso ’ilmestyi’ metsässä, kotona ja metsällä, uhkana, uhrina ja lopuksi jopa palkintona. Samoin käytiin läpi vanhoja suomalaisia uskomuksia ja löydettiin niille perusteitakin. Metsästysreissun alussa uhrattiin Tapiolle, jotta saatiin hyvä metsästyssaalis. Jos kitsastelit, sait huonomman tuloksen metsäretkeltä… Toisaalta jos jouduit vihoihin jonkun kanssa saitkin pahan silmän ja sitten draamaa oli heti edessä. Luonto oli lähellä ja luontokuvauskohtia oli hyvinkin miellyttävä lukea ja kuvitella millaisessa luonnomaisemassa milloinkin oltiin.

Tyyliä

Osa dialogista ja hahmoista jäi hiukan ohueksi, mutta oletettavasti sarjan tulevat osat tulevat jouhevammiksi, kun hahmot löytävät oman äänensä. Kirjasta jäi kuitenkin mielenkiinto hahmoihin, ja olisi kiinnostava nähdä mitä heille jatkossa tapahtuu. Pohdimme kyllä osittain stereotypisiä roolituksia, mutta aikansa kuvana se saattoikin olla kovin oikeellinen. Nykypäivän ihmiselle ehkä kiinnostava oli myös kuinka kaukana ’valtio’ esimerkiksi oli – päähahmot kävivät ihastelemassa kirkkoa, mutta päätavoite oli pysyä erämaassa verojenkerääjiä karussa. Koska valtiolta ei koettu oikein mitään saatavan, niin verot olivat metsästäjä/keräilijöille iso rasite ja riesa. Tosin joukossa on voimaa, jota ehkä sitten ilmestyy lisää sarjan jatko-osissa.

Vaihtelun vuoksi valitsimme Richard Bach:n Lokki Joonatan kirjan, jonka kaikki muistelivat joskus aikoinaan lukeneen ja mietimme millainen lukukokemus se olisi useamman vuoden jälkeen. Eräs mysteerin aihe oli, että liki jokaisella kirjan olisi pitänyt löytyä kirjahyllystä, mutta lukupiirissä huomattiinkin että kaikilta kirja oli poissa paikoiltaan tai ehkä lainattuna toisaalle, joten jouduimme tyhjentämään lähialueen kirjastot kirjaa etsiessämme.

Lokki Joonatanissa päähenkilö on lokki, joka löytää kiinnostuksen kohteen (eli lentämisen) ja jatkaa taitonsa kehittämästä laumansa paheksunnasta huolimatta. Kirjassa näkyy kirjailijan lentäjätausta ja ehkä intokin lentämiseen, mutta se toimii vain välineenä tai kannustuspuheena vaikeuksien voittamisen perusviestissä. Kirjapiirissä puhuimme, että kirja oli liki jokaiselle joko nuoruuden kokemus tai että sitä oli luettu suvun nuoremmille. Toisaalta arvostimme itsenäisyyden ja sinnikkyyden voimaa, mutta toisaalta mietimme, että onko kirjassa myös armottomia piirteitä – milloin eteenpäin tavoittelua ei ehkä enää kannattaisi tavoittella? Jos on tyytyväinen nykytilaan, voisiko siihen jäädä, vai pitääkö yhteisön kokonaistilaa ajatellen, silti pyrkiä vieläkin eteenpäin? Kirja sattuikin ovelaksi jatkumoksi Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjalle, jossa taas sitten saatiin mielikuvaa mitä kaikkea sitten sinnikkäällä yrittämisellä voi saavuttaa. (Jos tahtoo).

Sitä pohdimme myös kestääkö kirja aikaa, ja vaikka ympäristö on muuttunut, kirjan teema kuitenkin toimii. Vaikka kiinnostuksen kohteet ja itse työelämä pirstaloituu, pyrkiminen jatkuu, tosin se mihin pyritään vaihtuu aikojen mukana.

Mestariteos! Toisaalta myös tiheä luettava, vaikka kirja sinänsä ei kovin montaa sivua vie. Lukiessamme huomasimme miksi kirja on tunnettu kautta vuosien – aivan poikeuksellinen tyyli, jossa lukija upotetaan tajunnanvirtaan, toisaalta tapahtumattomuuteen, mutta sitten taas ajatusten rikkauteen, joissa sitten vaelletaankin kunnolla. Kirja söi lukupiiriä, pari pääsi loppuun lukien tai skimmaillen, ja pari jäi alkumetrille. Sitä pohdimme, että pääsisikö kirjaan sisään, jos lukisikin vain tietyn sivun, kuinka äkkiä huomaisi, että tässä on tavallisesta poikkeava lukukokemus.

Sitäkin mietimme, miten kirja on aikoinaan päässyt kustantajalta läpi, mutta M tiesikin, että Proust oli jo nimekäs kirjailija ennen tätä, joten editorit eivät teokseen puuttuneet, vaan ehkä jo silloin näkivät, että tässä on erikoislaatuinen lähestymistapa kirjoittamiseen. Osa koki, että kirjan tunnelma oli hieman samaa kuin James Joycen Odysseuksessa, jonkinlainen oman elämän kupla, joka peilaantui sisäänpäin.

Kirja kestäisi myös useampia lukukertoja, osa oli huomannut myös kiinnostavia luokkaeroja ja kuinka ne tajunnanvirrasta peilastivat. Toisaalta myös kuinka eri hahmot sitten pystyivät 1900 luvun alusn ajassa elämään, heti maailmansodan jälkeen. Naisten rooli perheessä ja yhteiskunnassa. Kaivataanko sitä mitä ei ole, vaan murehditaanko sitä mitä on?

Kadonnutta aikaa etsimässä on lukijaltaan sitkeyttä vaativa kirja ja luultavasti vaatii useamman kierroksen, että eri kerrokset näkisi. Peruslukeminnen upottaa tekstin virtaan, mikä on välillä juuri se mitä tarvitsee, kirja imee sisuuksinsa ja kertojan ajatusten virtaan. Jos siitä pääsee ohi, voi myös alkaa huomata ajatusten sisältöä ja mitä se kertoo kertojasta ja senaikaisesta yhteiskunnasta.

P.S. Kirja löytyy nyt myös Areenasta äänikirjana: https://areena.yle.fi/radio/ohjelmat/30-658 . Rohkeasti kokeilemaan ja lisää kommentti milloin olisi sopiva hetki kuunnella äänikirjaa, jotta kirja aidosti tulisi kuunneltua, mutta samalla saisi jotakin muuta asiaa edistettyä. Leipoessa?

Kevään ensimmäiseksi kirjaksi nappasimme positiivisia tarinoita erilaisista tytöistä tai naisista, lastenkirja, joka lukupiiriläisten mielestä soveltuisi hyvin myös äänen luettavaksi. Niin suositut kirja, että myös pojille oltiin tehty samanlainen ja tähän kirjaan oli jo olemasa myös 2. osa, jossa vielä lisää positiivisia kertomuksia sekä tavallisista, että erikoislaatuisista naisista, eri ammateista, ja eri puolilta maapalloa. Jossakin mielessä kirja kannustaa seuraamaan omaa tähteään – osa voi olla onnellinen astronauttina, osa postinkantajana, ja kumpikin on ihan hyvä valinta. Kuka tahansa voi voittaa omat vaikeutensa ja saavuttaa menestyksen, jonka määrittelee itse.

Kirjan rakenne teki sen, että osa tutuistakin naishahmoista oli esitetty kovin lyhyesti, mutta toisaalta nykyiseen pirstalaiseen maailmaan ehkä tällainen rakenne helpottaa uusien lukijoiden koukuttamisesta formaattiin. Lyhyet jutut voivat houkutella kunnollisten elämänkertojen pariin tai pohtimaan sitä, onko tietystä henkilöstä edes pidempää elämänkertaa vielä olemassakaan.

Kirjapiirissä pohdittiin myös sitä, että kirja oli luultavasti tähän aikaan myös tarpeellinen, koska vaikka kuinka tasa-arvo edistyy, esimerkiksi kirjan kirjoittajat tulevat Italiasta, jossa kulttuuri on erilainen ja mikään ei ole itsestään selvää. ”Voiko mies olla presidentti?” vs maat, joissa jo autoiluluvan saaminen on haaste. Tai eri kokoukset, joissa politiikot tai yritysten johtajat ovat pääosin vain yhtä sukupuolta, joten tekemistä löytyy vielä.

Kirjaa oli rahoittanut 25.000 ihmistä joukkorahoituksessa ja osa heistä olikin listattu kirjan lopussa, mikä olikin huomaavaista. Kirjan kuvituksista pidimme myös, sekä aitojen henkilöiden lainauksista, joka antoi aitoa mielikuvaa tietystä kirjassa esitetystä henkilöstä.